Helsingissä järjestetään Joukkuevoimistelun MM-kilpailut 26.-28.05.2017. Ne kuuluvat osaltaan Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaan ja ne ovat lajin kolmannet MM-kilpailut, jotka järjestetään Suomessa. Joukkuevoimistelun ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin myös Suomessa vuonna 2000 ja toisen kerran 2006. Tämänvuotisten kisojen suojelija on Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Kilpailut järjestetään 18. kertaa.
Mittelössä tyylitellyt vartalon liikkeet
Joukkuevoimistelu on harrastajamäärältään Voimisteluliiton suurin laji. Se on myös hyvin monipuolinen laji, jossa osallistujilta vaaditaan erinomaista fysiikkaa ja koordinaatiokykyä.
AGG, eli Aesthetic Group Gymnastics, kuten Joukkuevoimistelun englanninkielinen nimi kuuluu, perustuu tyyliteltyyn luonnolliseen vartalon liikkeeseen. Sillä on juurensa suomalaisessa naisvoimistelussa. Lajissa yhdistyvät rytmiset, harmoniset ja dynaamiset liikkeet, joita esitellään ekonomisesti ja luonnollisesti. Liikkeiden tulee jatkua luontevasti ja jokaisen liikkeen tulee juontua edellisestä. Kaikki liikkeet tulee esittää sujuvasti ja dynamiikkaa sekä rytmiä varioiden. Liikeyhdistelmien tulee olla vaihtelevia ja koostua hypyistä, nostoista, tanssiaskelista ynnä muista vaihtelevista liikkeistä.
Fyysiset ominaisuudet kuten voima, joustavuus, koordinaatio ja vaivaton liikehdintä toimivat myös arvosteluperusteina. Ja koska kyseessä on ryhmävoimistelu, ryhmätyö on kaiken a ja o. Musiikkiin sovitettu koreografia tekee esityksestä kertomuksen. Esitys tapahtuu 13 x 13 metrisellä matolla ja sitä tulee käyttää koko alaltaan.
Kilpailuohjelma ja joukkue
Kilpailuohjelma on satojen tai jopa tuhansien harjoittelutuntien yhteisen työn tulos. Siinä on tiettyjä pakollisia osia ja sitä pitää koossa jatkuva luontevasti virtaava liike. Vaikutelmaa täydentävät puvut, esityksen taiteellisuus sekä eläytyminen ja ilmaisu. Parhaimmillaan joukkuevoimistelu onkin taiteellinen ja urheilullinen elämys, jossa liikunnan ilo loistaa voimistelijoista.
Joukkueeseen tulee kuulua vähintään viisi voimistelijaa. Joukkueen käyttämä asu on myös tarkoin määritelty eikä se saa estää liikkeiden näkyvyyttä. Sen tulee myös olla yhtenäinen koko joukkueelle. Välineinä voidaan käyttää palloa, keiloja, vannetta tai nauhaa. Välineiden käyttöä ohjaavat myös tarkat säännöt.
Tuomaristo, joka koostuu kolmesta tuomaripaneelista, arvioi lajin teknistä (TV =technical value), taiteellista (AV=artistic value) ja joukkueen yhtäaikaista sekä puhdasta liikkeiden suoritusta (EXE= execution).
Kattojärjestö IFAGG perustettiin vuonna 2003, joskin tämänkin liikuntamuodon juuret ulottuvat Antiikin Kreikkaan. IFAGG toimisto sijaitsee Hämeentiellä Helsingissä. AGG:ssä on järjestetty kansainvälisiä kilpailuja jo vuodesta 1996, jolloin laji hyväksyttiin myös kansainväliseksi kilpailulajiksi. Tämäkin kilpailu järjestettiin Suomessa. Maailmanmestaruuskisoihin on osallistunut 15 maata aikojen kuluessa ja määrä kasvaa lähes joka vuosi. Lajilla onkin edessään hyvältä näyttävä tulevaisuus.
Toukokuun kilpailut kokoavat eliitin yhteen
Lajin historia on suomalaisittain mairittelevaa luettavaa, sillä maailman mestaruus on tullut Suomeen peräti yhdeksän kertaa. Lisäksi laji on suomalaisten lanseeraama, vuonna 1995 laji esiteltiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle Berliinin Gymnaestradassa. Muita vahvoja maita lajissa ovat Viro, Venäjä sekä Bulgaria ja käytännössä lajin arvomitalit on ennen aina jaettu näiden maiden kesken. Paikalle odotetaan osanottajia yli kahdestakymmenestä maasta, joten väriä kilpailuista ei tule puuttumaan. Paikalle odotetaan myös ennätysyleisöä, koska lajin suosio on huimassa kasvussa.
Kilpailijat saapuvat kisapaikalle Helsinkiin jo 24.5. jolloin heillä on myös mahdollisuus harjoitella Töölön Kisahallissa.
25.5. on vuorossa International tournament PNV Cup, joka on tarkoitettu 10 – 12-vuotiaille ja 12 – 14-vuotiaille kilpailijoille, sekä International tournament EUSA Cup. Näiden järjestelyistä vastaa Pakilan Voimistelijat. Saman päivän iltana ovat myös Tervetuliaiskokoontuminen sekä arvonta.
26.5. joukkueilla on myös mahdollisuus harjoitella Töölön Kisahallissa klo 9-15, jonka jälkeen ovat viralliset harjoitukset Helsingin Jäähallissa.
27.5. pidetään virallinen avajaisseremonia sekä alkuerät, joiden jälkeen arvotaan finalistien järjestys.
Sunnuntaina, 28.5. kisat huipentuvat finaaleihin sekä illalla järjestettävään Gaala-esitykseen. Tämän jälkeen on vielä ohjelmassa Juhlaillallinen. Gaala -esityksessä esiintyy eri suomalaisia ja ulkolaisia voimistelulajien huippuedustajia ja se päättyy kaikkien esiintyneiden voimistelijoiden yhteiseen tanssiin. Gaala esitykselle on annettu nimeksi Satojen tarinoiden Voimistelunäytös.
Nämä kisat myös televisioidaan ja televisioinnin hoitaa Yle. Vaikka lippuja onkin myyty ennakkoon suhteellisen paljon, on niitä vielä saatavilla. Hintataso vaihtelee 15 ja 99 euron välillä. 15 euron lipulla pääset seuraamaan alkukarsintoja ja 99 euron VIP-lipulla voit seurata joko lauantain tai sunnuntain tapahtumia parhailta paikoilta ja hintaan sisältyy päivällinen lauantaina ja kevyt buffet sunnuntaina.
Lähde mukaan toimintaan!
Tapahtuman laajuudesta johtuen sen järjestämiseen etsitään vapaaehtoisia, jotka auttavat kilpailun käytännön sujumisessa. Vapaaehtoisia tarvitaan kaikenlaisiin tehtäviin ja heidän toivotaan voivan osallistua tehtävänsä suorittamiseen koko kilpailun ajan.
Joukkuevoimistelu on moneen muuhun lajiin verrattuna hyvinkin edullinen urheilulaji, aloittaa voi vaikkapa t-paidalla. Harrastusmahdollisuuksia löytyy myös joka puolelta Suomea. Lajin valmentajien merkitys on myös suuri, sillä lajinharrastajat ovat paljon valmentajansa seurassa. Jokainen seura valitsee itse valmentajansa mutta valmentajien koulutukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Valmentajan täytyy myös pystyä tukemaan lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen kehittymistä ja terveellisten elintapojen sisäistämistä.
Vaikka nuori lopettaisikin aktiivisen voimistelun harrastuksen, voi liikunnallinen tausta kantaa hyvinkin läpi koko elämän ja auttaa myös muiden lajien oppimisessa sekä työelämään sijoittumisessa. Tee hyvä päätös ja vieraile Joukkuevoimistelun Maailmanmestaruuskisoissa Helsingin Jäähallissa 26. – 28.5. 2017.