Urheilu on erinomainen harrastus lajista riippumatta ja liikunnasta harrasteena on vaikea keksiä negatiivisia puolia. Lapsena aloitettu liikuntaharrastus voi kantaa läpi elämän ja se on hyvä tapa sosiaalistua sekä ylläpitää hyvää kuntoa ja sitä kautta edistää terveyttä. Mutta huippu-urheilu vaatii jo enemmän antautumista ja myöskin kieltäytymistä. Ei riitä, että käydään päivittäin harrastamassa. Lajista riippumatta, huippu-urheilu vaatii 100% keskittymistä ja antautumista lajille.
Kuinka kasvattaa fyysistä suorituskykyä ja voimaa?
On tutkittu, että huippu-urheilijat ovat jo lapsena liikkuneet todella suuria määriä, vähintään 20 tuntia viikossa. Liikunta on ollut monipuolista, esimerkiksi vaikkapa pihaleikkejä. Fyysinen suorituskyky kuten voima ja kestävyys saavutetaan vain jatkuvalla harjoittelulla ja kun liikuntaa harrastetaan vähintään 20 tuntia viikossa, kestävyys kasvaa ikään kuin automaattisesti voiman ja tekniikan myötä.
Suuri määrä liikuntaa parantaa myös motorisia perustaitoja ja näin saadaan hyvä pohja erilaisille lajiharjoituksille. Motoriset perustaidot parantavat myös kudoskestävyyttä ja näin ollen ehkäisevät liikuntavammojen muodostumista. Tähän tarvitaan riittävä määrä liikuntaa.
Liikunta voi olla organisoitua kuten koululiikunta tai urheiluseurojen järjestämä liikunta. Liikuntaan ja urheiluun sosiaalistaminen ovat tärkeitä lapsen yhteiskuntaan sosiaalistamisen osa-alueita. Kodin vaikutus lapsen liikuntaharrastukseen on merkittävä, mikäli kodissa harrastetaan liikuntaa, on todennäköistä, että myös lapset liikkuvat enemmän. Vanhempien rooli pienen lapsen liikuntaharrastuksiin vaikuttamisessa on hyvin tärkeä.
Nuoret, liikunta ja lahjakkuus
Nuorille liikunnan harrastajille on taas tärkeää muut harrastuksen parissa tavatut ystävät. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että lapselle ei aseteta liian suuria vaatimuksia tai odotuksia. Liian suuret vaatimukset saattavat aiheuttaa paineita lapselle ja ehkäistä hänen kehitystään huippu-urheilijaksi. Kaikista lapsista ei kuitenkaan tule huippu-urheilijoita. Koululiikunta taas on erittäin tärkeä väline liikuntaan sosiaalistamiseen, koska se tavoittaa jokaisen lapsen.
Lahjakkuus on osatekijä huippu-urheilussa. Fyysinen, motorinen ja fysiologinen lahjakkuus ovat perusosatekijöitä urheilulahjakkuudesta puhuttaessa. Osa näistä on perittyjä ominaisuuksia, mutta myös harjoittelulla voidaan kehittää lahjakkuutta. Lahjakkaimmastakaan urheilijasta ei kuitenkaan tule huippu-urheilijaa ilman vuosien harjoittelua ja kovaa työtä.
Kehitys tapahtuu valmentajan johdolla
Myös valmennuksen rooli on erittäin tärkeä. Lahjakkuus liittyy suoraan harjoittelun laatuun ja määrään. On havaittu, että intensiivisessä harjoituksessa oleva keskitason urheilija ohittaa huippulahjakkaan ikätoverinsa muutamassa vuodessa, mikäli tällä ei ole valmennusta. Palautteen antaminen urheilijalle tämän kehityksestä on hyvän valmentajan tehtävä. Valmentaja ei saa keskittyä pelkästään virheisiin vaan analysoida myös positiiviset puolet. Uuden opettaminen ja myönteinen palaute parantavat urheilijan kehittymistä. Hyvä valmentaja opastaa nuorta myös mentaalisissa asioissa ohjaten urheilijaa huomaamaan oman kehityksensä.
Jos urheilija haluaa keskittyä laadullisten yksityiskohtien kehittämiseen etenkin uran alkuvaiheessa, ei siitä ole hyötyä, mikäli viikoittaisia harjoitustunteja ei tule riittävästi. Liikuntatunteja voi helpoiten lisätä lisäämällä omatoimista liikuntaa tai harjoittelua. Tämä on myös edullisin tapa. Motivaation ylläpitämiseksi on kuitenkin hyvä panostaa myös ohjattuun liikuntaan, joka suo myös mahdollisuuden tavata muita saman kiinnostuksen omaavia henkilöitä. Tämän mukanaan tuoma sosiaalinen aspekti on myös erittäin tärkeä. Ohjattu liikunta saattaa kuitenkin merkitä kustannuksia ja ylimääräistä matkustamista.
Huippu-urheilijaksi tuleminen vaatii joidenkin lähteiden mukaan 10 000 tunnin intensiivisen ja määrätietoisen lajiin liittyvän harjoittelun. Toisaalta tätä aikaa saattaa lyhentää johonkin toiseen lajiin käytetty harjoitteluaika. Joka tapauksessa harjoittelulla on erittäin suuri vaikutus. Harjoittelun ohella tärkeää on myös oikeanlainen monipuolinen syöminen. Urheilija tarvitsee myös lepoa ja 8 – 10 tunnin yöunet ovat suositeltuja. Päihteiden käyttö, epäsäännölliset elämäntavat ja huonot ruokailutottumukset estävät kunnollisen harjoitusvasteen saamisen.
Leikistä ammatiksi
Tutkimusten mukaan leikin ja monen lajin kokeilun olisi hyvä olla etusijalla aina 12 – 13 ikävuoteen asti. Tämä edistää luontevan ja pitkäikäisen suhteen muotoutumista liikuntaan ja urheiluun. Paitsi että tämä on hyödyllistä kansanterveydellisistä syistä, se myös kehittää huippu-urheilijoita. Usein lajiharrastus tulee vakavammaksi noin 12 vuoden iässä ja tämä suhde saattaa kantaa koko elämän ajan.
Yksi nuorten urheilijoiden kehitykseen voimakkaasti vaikuttava seikka on harrastuspaikkojen tarjonta. Esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla nuoren on taipumuksistaan huolimatta hankala kehittyä kilpa-uimariksi, jos tarjolla ei ole uimahallia. Ja vaikka harrastuspaikka löytyisikin, ei aina ole tarjolla osaavaa ja asiantuntevaa valmennusta, joka huolehtisi nuoren urheilijan kehityksestä. Samoin tänä päivänä harrastusten kallis hinta saattaa karsia siihen osallistuvien määrää. Tämän päivän sosioekonomisessa tilanteessa kaikilla perheillä ei ole varaa mihin tahansa harrastukseen, vaikka haluja kenties riittäisikin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi saavutettu
Urheiluvalmennuksen peruspilareihin kuuluu pitkän tähtäimen valmennussuunnitelma. Se auttaa sekä urheilijaa että valmentajaa ponnistelemaan kohti asetettuja tavoitteita ja ymmärtämään kehityksen vaiheita. Samalla on helpompi fokusoida kunkin vaiheen painopisteisiin ja luoda yksityiskohtaisempia harjoitussuunnitelmia lyhyemmälle aikavälille. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa huomioidaan myös urheilijan eri kehitysvaiheet ja niiden vaikutus odotettavissa oleviin tuloksiin.
Vaikka urheilun harrastajat luokitellaankin kategorisesti eri ikäryhmiin, tulisi muistaa urheilijan yksilöllisyys, eli se, että kaikki eivät kehity samaa vauhtia ja samalla lailla. Samoin urheilijan tausta ja kokemus vaikuttavat urheilusuorituksiin. Harjoittelussa tulisi huomioida eri herkkyyskaudet, jotka liittyvät biologiseen ikään. Esimerkiksi voimaharjoittelussa lihasmassaa ei tulisi kasvattaa ennen 15 ikävuotta, vaikka treenataankin lihaskuntoa ja hermostoa. Myös tyttöjen ja poikien väliset erot tulisi huomioida yksilöllisissä harjoitussuunnitelmissa.
